Taide-lehden vuoden viimeinen numero keskittyy residensseihin
Taide-lehden numeron 5–6/2021 pääteemana ovat residenssit. Lehti ilmestyy joulukuussa.
Taide-lehden numeron 5–6/2021 pääteemana ovat residenssit. Lehti ilmestyy joulukuussa.
Saaren kartanossa järjestetään säännöllisesti Kesä-Kaivoja, joissa eri alojen taiteilijat ja tutkijat kokoontuvat keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Vuoden 2021 Kesä-Kaivoon kokoontui 16 kirjoittajaa, tutkijaa ja väitöskirjan tekijää Isosta-Britanniasta, Espanjasta, Australiasta, Hollannista, Yhdysvalloista, Alankomaista ja Suomesta keskustelemaan residensseistä. Residenssiasiantuntija Irmeli Kokko kirjoittaa artikkelissaan käydyistä keskusteluista – residensseihin liittyvästä tutkimuksesta ja ennen kaikkea residenssien uusista haasteista, ilmastokriisin ja matkustamisen […]
Taideyliopiston Kuvataideakatemia avaa yhteistyössä Cove Parkin ja Scottish Sculpture Workshopin (SSW) kanssa uuden, Saastamoisen säätiön kumppanuushankkeeseen sisältyvän taiteilijaresidenssiohjelman Skotlannissa. Ohjelma Ecologies in the Making: Sculpting Futures keskittyy tekemisen käytänteisiin ilmastokriisin aikana. Ohjelmaan voivat hakea kuvanveiston menetelmien tai materiaalisten prosessien kanssa työskentelevät Kuvataideakatemiasta maisteriksi tai tohtoriksi valmistuneet. Hakemuksen voi jättää uransa missä tahansa vaiheessa oleva alumni. […]
Loviisan vierasateljee on yksi Suomen vanhimpia kansainvälisiä residenssejä. Sen perustivat metallitaiteilija Jouni Jäppinen, keramiikkataiteilija Elina Sorainen, kuvataiteilija Jan Lindh ja runoilija Kai Nieminen vuonna 1995. Vierasateljeessa on työskennellyt noin 150 taiteilijaa, jotka ovat rikastuttaneet Loviisan kulttuurielämää järjestämällä taidenäyttelyitä, konsertteja ja muita tilaisuuksia. Lähes sata vierasateljeessa valmistunutta teosta on liitetty osaksi Loviisan kaupungin taidekokoelmia. Loviisan vierasateljee […]
Artpod / Taiteilijuus Nyt -podcastin elokuun jaksossa residenssityöskentelystä keskustelevat Hanna Råstin kanssa kuvataiteilija Anna Niskanen ja HIAPin johtaja Juha Huuskonen. Kuuntele: https://www.podplay.com/podcasts/artpod-104327/episodes/taiteilijuus-nyt-reside
i-Portunus -hankkeen järjestämässä tilaisuudessa keskusteltiin siitä, miten EU:n taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten liikkuvuustuki voidaan toteuttaa mahdollisimman inklusiivisella ja kestävällä tavalla. Tilaisuuden tallenne on nähtävissä i-Portunuksen Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/iPortunus
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö pyytää palautetta Suomen residenssiverkoston aamukahvit-tapaamisista ja residenssiverkoston toiminnoista. Palautekyselyyn voi vastata 15. joulukuuta asti osoitteessa: https://forms.gle/SL9Pekyq7VWAN5HQ7
Rethinking Residencies Symposium kutsuu taiteilijat, kuraattorit, tutkijat ja residenssitoimijat yhteen. Tarkoituksena on käsitellä residenssiohjelmien käänteentekevää roolia kuvataiteen kentän tuotannossa. Symposiumissa tarkastellaan nykyistä stipendiaattijärjestelmää ja herätellään ajattelemaan uudella tapaa residenssien historiaa, rakenteita ja olosuhteita. Pääpuheenvuoro: Mierle Laderman Ukeles ja Tania Candiani, moderaattorina Christina Daniels Puhujat: Eve Biddle, Jamie Blosser, M. Carmen Lane, Kari Conte, Lizania Cruz, […]
Mustarinda ry on saanut taiteen valtionpalkinnon monitaiteen alalta. Taiteen edistämiskeskuksen myöntämän palkinnon suuruus on 28 000 euroa. Taiteen moninaisuuden toimikunta kertoo perusteluissaan Mustarinda-seuran olevan edelläkävijä, joka on pyrkinyt yli kymmenen vuoden ajan aktiivisesti hidastamaan ilmastonmuutosta haastamalla nykyisen fosiilitalouden ja kannustamalla muita tekemään samoin. Taide ja tiede yhdistyvät Mustarindassa, ja ekologisia käytäntöjä kokeillaan ennakkoluulottomasti. Kestävät arvot […]
Hei residenssitoimija! Tule mukaan vuoden viimeisille residenssiverkoston aamukahveilla torstaina 25.11. klo 10.00-11.30! Kahveilla voi vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia residenssien tämän hetken käytännön toiminnasta ja haasteista ja miettiä miten verkosto voisi olla asiassa tukena. Kerromme myös ajankohtaisia verkostokuulumisia eri maiden residensseiltä sekä residenssiyhteistyöhankkeilta. Lisäksi ohjelmassa on yhden uuden residenssin esittäytyminen: m-cultin johtaja Minna Tarkka kertoo m-cultin […]
Torstaina 30.9. klo 10:00-11:30 kutsumme residenssit taas keskustelemaan etäyhteyden välityksellä yhteisen aamukahvin aikana. Taiken taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho kertoo tulevasta rahoituskierroksesta. Miten ennakoidut leikkaukset näkyvät nyt ensi vuonna, entä tulevaisuudessa? Tapaamme myös residenssiavustuksista vastaavan erityisasiantuntija Tuulikki Koskisen. HIAPin johtaja Juha Huuskonen kertoo Pohjoismaisen ministerineuvoston ennakoimista kulttuurialan rahoitusleikkauksista vuosille 2021-2025 ja kentän vetoomuksesta leikkausten kumoamiseksi. […]

Suomen residenssiverkoston vuosittainen tapaaminen järjestetään tänä vuonna verkkotapahtumana 8. kesäkuuta.
Aiemmin suoraan taiteilijoita tukenut EU:n liikkuvuustukiohjelma i-Portunus on aloittanut nyt uuden i-Portunus Houses -haun, jossa tukea voivat hakea myös vastaanottavat tahot. Tukea voivat hakea esimerkiksi residenssikeskukset, mutta myös yksittäinen taiteilija tai muu alan ammattilainen voi hakea rahoitusta kutsuakseen yhteisen taiteellisen projektin tiimin jäseniä Suomeen. Vuonna 2021 hakukierroksia on kaksi, ensimmäinen päättyy kesäkuussa, toinen lokakuussa. Kyseessä […]

Seuraavat residenssiverkoston aamukahvit järjestetään torstaina 29.4. tuttuun tapaan alkaen klo 10. Ohjelmassa mm. Kanttilan residenssikuulumiset. Lisäksi keskustelua maahantulorajoituksista residenssitoimintaan liittyen – miltä tilanne näyttää nyt yhden koronavuoden jälkeen ja millaisia avautumissuunnitelmia residensseillä mahdollisesti on. Residenssiverkoston aamukahvit on residenssitoimijoiden yhteinen matalan kynnyksen tapaaminen, jonka järjestävät yhdessä Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö ja Saaren kartanon residenssi. Lisätietoja tapahtumasta ja […]

Ateljeesäätiö ja Saaren kartanon residenssi ovat yhdessä ideoineet kuukausittain järjestettävät suomalaisten residenssitoimijoiden matalan kynnyksen tapaamiset, virtuaaliset aamukahvit. Ensimmäinen residenssitoimijoiden aamukahvitapaaminen järjestetään torstaina 8. huhtikuuta klo 10.00–11.30. Aamukahvit antavat residenssitoimijoille mahdollisuuden keskustella toistensa kanssa, vahvistaen yhteistyötä eri taiteilijaresidenssien välillä. Tavoitteena on, että residenssiverkosto eli residenssit pohtivat yhdessä tapaamisten teemoja. Residenssit voivat myös alustaa keskusteluja toivomistaan aiheista […]
Mikä on suomalaisen taiteilijaresidenssitoiminnan nykytilanne? Millaista residenssitoimintaa on ja mitkä ovat residenssitrendit? Miten taiteilijat ja kulttuuritoimijat näkevät residenssien edistävän työskentelyään ja uraansa? FM Riitta Heinämaa on selvittänyt Föreningen Konstsamfundet ry:n toimeksiannosta residenssitoiminnan tilannetta Suomessa. Residensseillä on oma erityinen asemansa taide- ja kulttuurikentällä. Nyt julkaistava selvitys ”Suomalainen residenssitoiminta tänään – nykytila ja kehitystarpeet” tarjoaa ajankohtaisen katsauksen […]
Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelman residenssikeskusten tukimuoto on tarkoitettu Pohjoismaissa ja Baltian maissa sijaitseville residenssitoimijoille, jotta ne voisivat kutsua eri taiteen alojen taiteilijoita näistä maista työskentelemään residenssikeskuksiinsa. Residenssien odotetaan tarjoavan taiteilijoille oleskelun ajaksi olosuhteet, joissa he voivat keskittyä työhönsä, tavata toisia taiteilijoita ja muodostaa yhteyksiä keskuksen taide- ja kulttuuritoimijoihin. Haku päättyy 11.2.2021. Tarkemmat hakutiedot […]
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti kutsui kuraattori, tutkija Taru Elfvingin kriittisesti tarkastelemaan taiteilijaresidenssien merkitystä ja roolia nykypäivänä. Lue Elfvingin kirjoittama artikkeli ”Imagine a world without travel? Artist residencies in the future present” >>
Alkuvuodesta on haettavana useita residenssimahdollisuuksia ja avoimia haku. Tutustu hakuilmoituksiin >>
Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö tekee selvitystä, jossa kartoitetaan residenssitoiminnan laajuutta ja residenssitaiteilijamääriä Suomessa, koronaviruksen vaikutuksia residenssiorganisaatioiden toimintaan sekä näkemyksiä residenssitoiminnan merkityksestä. Aiemmin kootut tilastot residenssien taiteilijamääristä ovat vuosilta 1995–2017. Nyt tehtävä kysely koskee vuosia 2018-2020. Residenssitoiminnasta säännöllisesti kerätty seurantatieto on tarkoitettu toimialan kehittämiseen ja taidehallinnon käyttöön. Jos olet Suomessa toimiva residenssiorganisaatio, voit vastata residenssikyselyyn 11.12. asti […]